Pm-junnumaastot 2.5.2015

Aivan mahtavalla asenteella saatiin upea joukkue Kiskon riveihin kisaamaan piirinmestaruuksista maastojuoksuissa. Kisat juostiin viileissä olosuhteissa Lohjalla. Viime vuoden kisakokoonpano oli viisi urheilijaa ja nyt yhteensä 17 urheilijaa. Nuorisopäällikkö voi todella tyytyväisenä ihailla suojattejaan! :)

Tähän kisaan lähdettiin nimen omaan sillä tavoitteella ja asenteella, että saadaan mahdollisimman monta joukkuetta kasaan. Nyt lähdettiin taistelemaan oman joukkueen puolesta.

Tytöt 9 -sarjassa kisasivat Milja Ahonen, Nea Hyvärinen, Olivia Lindholm, Laura Mantila, Pihla Soininen, Sara Majaranta ja Anni Ylenius. Aivan loistavan upea tiimi!

Pojat 9 -joukkueeseen kuuluivat Christian Lindberg, Elias Hietanen ja Ville Mustonen.

Pojat 10 -tiimi oli Juho Mantila, Joonatan Lindberg ja Juuso Tuominen.

Tytöt 11 -tiimi muodostui tytöistä Vanessa Lindberg, Emmi Hietanen, Ella Ilo ja Sanni Ahonen.

Ysitytöistä ensikertalaisina 1 km kestävyysjuoksun ja maastojuoksun saralla juoksivat Olivia, Sara ja Anni. Aikaisempaa kisakokemusta pitkistä matkoista oli Miljalla, Nealla, Lauralla ja Pihlalla. Kiskolla oli siis kahden joukkueen verran juoksijoita tytöt 9 -sarjassa! Tytöille olisi suonut joukkuemitalin, mutta tällä kertaa jäätiin kuuden sijoituspisteen päähän joukkuepronssista. Parasta oli kuitenkin kisakokemus ja joukkuehenki.

9. Milja Ahonen 4.30,1

15. Nea Hyvärinen 4.44,7

16. Olivia Lindholm 4.46,7

19. Laura Mantila 4.52,9

21. Pihla Soininen 5.02,4

26. Sara Majaranta 5.25,7

27. Anni Ylenius 5.58,7

Ysipojat saivat kasaan myös loistavan joukkueen, kun kisakonkarit Christian ja Elias saivat joukkuetoveriksi ensikertalaisen Villen. Tiimistä muodostuikin heti niin loistava, että pojat voittivat joukkuekisassa piirinmestaruuden!!! Onneksi olkoon - loistava suoritus! Christian ja Elias pääsivät myös henkilökohtaisessa kisassa loistaville sijoituksille!

2. Christian Lindberg 4.26,1

3. Elias Hietanen 4.35,7

8. Ville Mustonen 4.52,6

10-poikiemme tiimi on pikkuhiljaa alkanut muodostua viime kesänä. Hyvä tiimihenki alkaa synnyttää tulosta ja pojat ovat saaneet lisää urheilijoita ympärilleen! Kaikki pojat lähtivät rohkeasti matkaan. Matkan puolen välin tienoolla jalka hieman painoi, mutta loppukirit olivat näkemisen arvoisia tällä porukalla. Pojat palkittiin tällä kertaa joukkuehopealla.

6. Juho Mantila 4.20,7

8. Joonatan Lindberg 4.30,3

10. Juuso Tuominen 4.55,6

Tytöt 11 -tiimi lähti tavoittelemaan hopeasijaa joukkuekilpailuissa, kun ennakkoon tiedettiin, että Porvoon Urheilijat olisi tosi kovassa juoksukunnossa. Alkukiihdytys oli tytöillä kunnossa. Asetelmat olivat hyvät, mutta puolen välin paikkeilla oltiin jääty pahasti pahimmasta kilpakumppanista ja vielä Keski-Uudenmaan Yleisurheilijoidenkin tiimi ahdisteli tavoitteena ollutta kakkossijaa. Tällä kertaa tyttöjen vauhti ei aivan riittänyt, jotta oltaisiin oltu kakkostiimi. Ja hieman jouduttiin jännittämään, jäädäänkö vaille joukkuemitalia. Pitkä odotus päättyi kuitenkin taistelupronssimitaliin. Vanessa Lindberg otti kolmannen sijan Uudyn alueella.

3. Vanessa Lindberg 4.00

17. Emmi Hietanen 4.31

21. Ella Ilo 4.50

22. Sanni Ahonen 4.53