Pm-junnut 16.8.2015
10-vuotiaat pojat rohkeissa lajivalinnoissa! Ja tuloksena päivästä kolme mitalia!
10-vuotiaita poikia edustivat tänään Joonatan Lindberg, Juho Mantila ja Juuso Tuominen. Pojat kisasivat neljässä eri lajissa seuraavasti:
60 m aidat: Juuso Tuominen, Joonatan Lindberg
Kiekko: Joonatan Lindberg, Juho Mantila
1 000 m: Juho Mantila
Korkeus: Joonatan Lindberg, Juho Mantila, Juuso Tuominen
60 metrin aidoissa Juuso ja Joonatan opettelevat tällä hetkellä oikeita aitatekniikoita ja aitajuoksun rytmiä. Juokseminen on vielä hieman ylöspäin pomppivaa, mutta eiköhän se kohta ala löytymään se aitajuoksu! Kummallekin pojalle kuitenkin uudet ennätykset!
Seuraavissa kolmessa lajissa pojat pääsivät juhlistamaan mitaleja! Kiekonheitossa Juho paiskasi kisan alkuun uuden ennätyksensä 16 metrin kaarella. Joonatan pääsi nokittamaan ja heitti 17 metriä. Pojille kuitenkin sijoitukset kolme ja neljä.
Korkeudessa olivat mukana kaikki kolme poikaa. Juholla oli hieman ongelmia vauhdin ottamisen kanssa, mutta joka kerta, kun juoksu oli kohdallaan, näytti hyppy oikein hyvältä. Juusolla juoksu- ja ponnistustekniikka on kohdallaan. Vielä kun saadaan ponnistus hieman ylöspäin, ennätykset menevät varmasti uusiksi! Korkeudessa Joonatan pääsi yllättämään kyllä koko kilpailijajoukon sekä korkeutta katsomassa olevan kannustusjoukon. Hypyt olivat alusta lähtien ilmavia ja rauhallisia. Mitä korkeammalle rimaa nostettiin, sen varmemmalta ja paremmalta hyppääminen näytti. Rima nostettiin uusille ennätyslukemille 126 ja toisella yli. Vielä päälle kolme hienoa yritystä korkeudesta 128, mutta sen ylittäminen jää toiseen kertaan.
11-vuotiaat tytöt jatkoivat siitä, mihin eilen lopettivat - mitalijuhlat saivat jatkoa!
Päivän ensimmäisessä lajissa Kiskon kolmikko Emmi Hietanen, Vanessa Lindberg ja Emmi Malo lähtivät haastamaan etukäteen koviksi tiedettyjä Keski-Uudenmaan Yleisurheilun aitureita. Kiskolaisten kovasta yrityksestä ja uusista ennätyksistä huolimatta pahimmat kilpakumppanit veivät kolme ensimmäistä sijaa. Kiskolaisten ei auttanut muu kuin tyytyä sijoihin 4 (Vanessa), 6 (Emmi H.) ja (Emmi M.)
Aitajuoksun jälkeen päästiin kuitenkin mitalien makuun! Korkeuden piirinmestaruuden vei Vanessa Lindberg tuloksella 130. Rimaa nostettiin myös ennätyslukemiin 134, mutta tällä kertaa ei ollut vielä uuden ennätyksen aika. Kisassa oli mukana myös Emmi Malo. Emmi hyppäsi 105.
Kiekonheitto oli myös kiskolaisten juhlaa. Emmit nappasivat kaksoisvoiton. Ensimmäiseksi sijoittui Emmi Malo yli 27 metrin kaarella ja toiseksi Emmi Hietanen 24 metrin kaarella. Kisassa oli mukana myös Vanessa Lindberg. Vanessan kaaret tyssäsivät 16 metriin.
Emmi Hietanen osallistui 1 000 metrin juoksuun ja lähti haastamaan Porvoon Urheilijoiden kovaa kolmikkoa. Tällä kertaa vauhti ei aivan riittänyt porvoolaisten lyömiseen. Tuloksena kuitenkin uusi ennätys ja sijoitus neljäs.
12- ja 13-vuotiaat tytöt näyttivät monipuolisuutensa!
Mitaleja, menestystä ja uusia ennätyksiä nähtiin 12- ja 13-vuotiaiden tyttöjen kisaesityksissä. Päivän joukkueen muodostivat Nea Hirvonen, Henna Jalovaara, Micelai Konttinen, Iida Ovaskainen, Petra Pikkarainen, Sointu Salonen ja Lotta Voivala.
Päivän mitalisteina voidaan esitellä serkukset Nea Hirvonen ja Petra Pikkarainen. Petran moukarikaari lensi uuteen ennätykseen 22,82 ja Nean ennätyslukemat ovat nyt 18,92. Serkukset veivät kaksoisvoiton moukarinheitossa ja Nea onnistui työntämään kuulassa itsensä kakkossijalle uudellaan ennätyksellään. Nean uusi ennätys kuulassa on nyt 8,14. Tässä lajissa serkkutyttö jätettiin taakse seuraavalle sijalle neljä tuloksella 7,32. 13-vuotiaiden tyttöjen kuulassa Lotta Voivala työnsi uuden ennätyksen 6,94.
Sointu Salonen täydensi eilistä menestystään juoksemalla 200 metrin juoksun neljänneksi ajalla 30,69. Ero kolmanneksi tulleeseen jäi alle pariin metriin. Micelai Konttinen kisasi ensimmäistä kertaa 200 metrin juoksussa ajalla 34,31.
Juoksupuolella Henna Jalovaara valitsi lajikseen 60 metrin aitajuoksun. Tällä kertaa ei aivan ennätystä, mutta tulos oikein kelvollinen 12,43. :)
Keihäänheitossa tämä joukkue on parantanut otteitaan jatkuvasti! Tänään keihäänheittäjistä heittovuorossa olivat 13-vuotiaat tytöt Henna Jalovaara ja Iida Ovaskainen. Henna heitti ennätyksensä 21,68. Iida jäi harmittavaisesti viidenneksi... Hopeasijaan kantaneen heittonsa Iida astui valitettavasti yli. Upea sijoitus viides kuitenkin ja tulos 23,82.
12-vuotiaissa tytöissä keihääseen osallistui Petra Pikkarainen. Keihäsennätykset uusiksi tuloksella 23,86 ja tuloksena iloiselle tytölle pronssimitali.
Rohkeasti lähti Micelai Konttinen juoksemaan 1 000 metrin juoksussa. Ja hienosti juoksikin ensimmäisissä piirinmestaruuskisoissaan. Juoksu oli mallikasta alusta lähtien ja hyytymistä ei tapahtunut juoksun aikana lainkaan. Loppukirikin löytyi niin kuin pitääkin! Aika 3.57,11.
Pituushypyssä tulokset olivat seuraavat: Sointu Salonen 4,07. Nea Hirvonen 3,64. Henna Jalovaara 3,50. Lotta Voivala 3,17. Micelai Konttinen 3,07.