Pm-junnuviestit 31.5.2015

Ysejä matkaan yli 20!

Innokkaita ysejä oli saatu matkaan yli 20. Näistä urheilijoista onnistuttiin muodostamaan kolme sukkulaviestijoukkuetta ja pitkän matkan viestijoukkueitakin kasattiin viisi.

Yhdeksänvuotiaista pojista piirinmestareita pitkässä viestissä!

Ysipojat Ayden Fox, Elias Hietanen, Aleksander Västrik ja Christian Lindberg hallitsivat koko pitkän matkan viestiä alusta loppuun asti. Ayden aloitti vakuuttavasti johtaen kisaa alusta alkaen. Kapula Eliakselle johtoasemassa ja Elias jatkoi kisaa niin mallikkaasti kuin johtoasemassakin kuuluukin. Loistavaa askellusta esitteli myös Aleksander ja ei ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Aleksander veisi kapulaa johtoasemassa Christianille. Christian lensi ykkösenä maaliin eikä kukaan missään vaiheessa hätytellyt Kiskon voittojuoksua! Mahtavaa pojat ja onneksi olkoon täysin ylivoimaisen upeasta juoksusta! Poikien voittoaika oli 5.38,36.

Konsta Alanko, Luukas Huhtala, Ville Mattila ja Ville Mustonen juoksivat sijalle kuusi ajan ollessa 6.35,18.

Ysityttöjen viestimatkaa ja ensimmäistä vaihtoa valitettavasti toimitsijat onnistuivat sabotoimaan täysin... Tyttöjä oltiin asettamassa aivan oikein pitkän matkan viestin vaihtoalueen alkupäähän. Toimitsija tuli työntämään lapset pois radalta jostain käsittämättömästä syystä. Ilmeisesti toimitsija ei ymmärtänyt, että vaihdon voi aloittaa jo ennen maaliviivaa. Aika moni muu joukkue mittaili vaihtojaan maaliviivan tuntumaan... Meidän tyttöset siis juoksivat ensimmäisen vaihtonsa täysin pieleen, kun radalla ei ollutkaan kapulan vastaanottajaa. Käsittämätöntä kämmäilyä, kun tämä toimitsija osoittautui vielä kilpailunjohtajaksi!!!

Kolme viestijoukkuettamme pinkoivat sijoille 8 (musta joukkue), 13 (sininen joukkue) ja 14 (valkoinen joukkue). Joukkueiden ajat olivat:

Musta 6.27,6, Sininen 6.52,4 ja  Valkoinen 7.32,8

Ysitytöistämme suurin osa juoksijoista on kahdeksan vuotta täyttäviä, joten ensi vuonna ollaan vuosi vanhempia ja viisaampia ja myöskin nopeampia! Ei se sijoitus, vaan mahtava kisameininki!

Joukkueet:

P9 4 x 400 m

Joukkue Musta: Ayden Fox, Elias Hietanen, Aleksander Västrik, Christian Lindberg

Joukkue Sininen: Konsta Alanko, Luukas Huhtala, Ville Mattila, Ville Mustonen

T9 4 x 400 m

Joukkue Musta: Nea Hyvärinen, Alisa Arkiomaa, Milja Ahonen, Sanni-Veera Viertola, varalla Liisa Lindholm, Isabella Lindberg

Joukkue Sininen: Maija Jokinen, Sonja Koskela, Olivia Lindholm, Pihla Soininen, varalla Liisa Lindholm, Isabella Lindberg

Joukkue Valkoinen: Sara Majaranta, Ellen Laukkanen, Vera Ylipekka, Veera Mustonen, varalla Liisa Lindholm, Isabella Lindberg

T/P9 sukkulaviesti

Joukkue Musta: Elias Hietanen, Milja Ahonen, Ville Mustonen, Alisa Arkiomaa, Sanni-Veera Viertola, Ayden Fox, Sonja Koskela, Christian Lindberg, varalla Isabella Lindberg

Joukkue Sininen: Konsta Alanko, Nea Hyvärinen, Luukas Huhtala, Olivia Lindholm, Pihla Soininen, Aleksander Västrik, Maija Jokinen, Onni Tuominen, varalla Isabella Lindberg

Joukkue Valkoinen: Sara Majaranta, Vera Ylipekka, Anni Ylenius, Liisa Lindholm, Veera Mustonen, Ellen Laukkanen, Peppi Ojala, Ville Mattila, varalla Isabella Lindberg

11-vuotiaiden poikien joukkueessa kaksi viestikonkaria ja kaksi ensikertalaista!

11-vuotiaissa pojissa viestejä olivat viime vuonna kokeilleet Juuso Tuominen ja Joonatan Lindberg. Uusina urheilijoina matkaan lähti Luka Kotonen ja Markus Sankari. Pojat juoksivat kaikki kolme viestimatkaa ja kokoonpanot olivat seuraavanlaiset:

4 x 50 m

Juuso Tuominen, Luka Kotonen, Joonatan Lindberg, Markus Sankari

4 x 60 m aidat

Luka Kotonen, Juuso Tuominen, Joonatan Lindberg, Markus Sankari

4 x 600 m

Luka Kotonen, Joonatan Lindberg, Juuso Tuominen, Markus Sankari

Pojat aloittivat kisansa viestijuoksulla, jossa sijoitukseksi tuli viides yhdeksästä joukkueesta. Se oli oikeastaan todella hyvä aloitus kisoille! Kaikki juoksivat aidat hienosti, mutta 11 vuotta täyttävät Luka ja Markus juoksivat aitoja mallisuorituksen mukaisesti. Juuso ja Joonatankin pärjäsivät aidoissa todella hienosti! Poikien aika oli 49,93. Voittajat juoksivat muuten 7,54 sekuntia nopeammin kuin meidän pojat, joten voittajat menivät todella kovaa!

Jymy-yllätyksen pojat tekivät 4 x 50 metrin pikaviestissä. Pojat juoksivat kokonaisuudessaan mallikkaasti ja maaliin tultiin toisen erän kolmantena ajassa 32,41. Ensimmäiseen vaihtoon Juuso tuli ensimmäisten joukossa ja pienten kommellusten jälkeen kapula löysi Lukan käteen. Luka jatkoi matkaa vauhdikkaasti ja Lukan ja Joonatanin vaihto onnistui täydellisesti. Joonatan jatkoi matkaa pitäen saavutetun kolmannen tilan ja Markus lähti taistelemaan pronssimitalista viimeiselle 50 metrille! Markus onnistui pitämään pahimmat kilpakumppanit takanaan 34 sadasosan turvin. Onneksi olkoon pojat todella hienosta saavutuksesta!

Pitkän matkan viestissä päivän väsymys hieman jo painoi ja sijoitus painui kahdeksanneksi kymmenen joukkueen kisassa. 4 x 600 metrin aika pojilla 9.23,76.

11-vuotiaat tytöt matkaan isolla joukkueella!

11-vuotiaita tyttöjä oli saatu kasaan sunnuntain PM-viestejä varten 12 urheilijaa! Se oli todella hieno määrä, kun viime vuonna viestikisoissa osallistujia oli neljä.

11-vuotiaat tyttömme olivat mahtavassa kisakunnossa! Joukkueita ja suorituksia tuli todella paljon! Tyttöjen koitokset alkoivat aitaviestistä. Ensimmäisenä matkaan pääsi liila joukkue. Tasaisen varma suoritus kaikille ensikertalaisille Sannille, Ellalle, Sarille ja Sofialle. Aitajuoksun sijoitus 15. ajalla 54,21.

Turkoosi joukkue juoksi toisessa erässä ja realistisena tavoitteena pystyi pitämään kakkossijaa talven koitoksien perusteella. Turkoosi joukkue ei ollut aitaviestissä tänään parhaimmillaan ja askeleet olivat useammalla juoksijalla melko painavat. Lisäksi aitoja kolhittiin melkoisesti. Sen verran nopeutta kuitenkin aitomisessa oli, että joukkue sai kamppailtua itsensä pronssisijalle. Aika oli 45,02. Onneksi olkoon Vanessa, Emmi M., Helmi A. ja Emmi H.

Keltainen joukkue aitoi riemulla eteenpäin. Aloittajana Helmi kiisi kärkisijoilla vaihtoon ja Julia jatkoi samalla tavalla upeasti matkaa. Inarilla tuli pieniä pulmia matkan varrella ja joukkue jäi hieman kärjen tuntumasta, mutta Ella Ilo toi joukkueen upeasti maaliin. Nämäkin ensikertalaiset aiturit juoksivat kyllä hienosti ja sijoittuivat seitsemänneksi ajalla 49,48.

Pikaviestissä kaikkien joukkueiden vaihdot onnistuivat juuri niin kuin oli suunniteltukin. Osa porukasta oli ehtinyt harjoitella vain vähän vaihtoja ja vielä alkuverryttelyn aikaan täytyi mittailla uusille vaihtopareille askelmerkkejä. Tytöt oppivat nopeasti ja radalla nähtiin vain vaihtoja, jotka osuivat täysin nappiin! Sijoitukset tänään:

Turkoosi joukkue 3. ajalla 31,25. Onneksi olkoon mitalisteille Emmi M., Vanessa, Emmi H. ja Helmi A. Keltainen joukkue ei jäänyt kauaksi Turkoosista! Upea 6. sija Turkoosille joukkueelle ajalla 32,70. Liila joukkue juoksi 21 joukkueen kisassa sijalle 15. Hienosti meni siis sekin. Liilan joukkueen aika 34,99.

Vielä 4 x 600 metrin viestijuoksusta lähdettiin hakemaan mitalisijaa, kun muistakin matkoista oli onnistuttu mitali napsimaan. Turkoosi joukkue saavutti kolmannen sijan. Ensimmäisenä juoksijana Julia Tuura tuli maaliin noin kuudennen seitsemännen sijan kohdalla. Julia antoi kapulan Vanessa Lindbergille, joka nosti joukkueen mitalitaistoon. Helmi Lievonen jatkoi mitali mielessä ja viimeisenä matkaan lähtenyt Emmi Hietanen sai tuoda joukkueensa kolmannella sijalla maaliin. Aika 8.38,04. Näin tytöt 11 -tiimille mitalit kaikista matkoista!

Keltainen joukkue juoksi sijalle 11 ajalla 9.44,0 ja liila joukkue juoksi sijalle 18 ajalla 10.21,07.

Viestijuoksujen kokoonpanot olivat seuraavat:

4 x 50 m

Joukkue Turkoosi: Emmi Malo, Vanessa Lindberg, Emmi Hietanen, Helmi Aalto

Joukkue Keltainen: Helmi Lievonen, Julia Tuura, Ella Ilo, Inari Tuura

Joukkue Liila: Sanni Ahonen, Ella Peltovuori, Sari Vainio, Sofia Vuorinen

4 x 60 m aidat

Joukkue Turkoosi: Vanessa Lindberg, Emmi Malo, Helmi Aalto, Emmi Hietanen

Joukkue Keltainen: Helmi Lievonen, Julia Tuura, Inari Tuura, Ella Ilo

Joukkue Liila: Sanni Ahonen, Ella Peltovuori, Sari Vainio, Sofia Vuorinen

4 x 600 m

Joukkue Turkoosi: Julia Tuura, Vanessa Lindberg, Helmi Lievonen, Emmi Hietanen

Joukkue Keltainen: Inari Tuura, Helmi Aalto, Sofia Vuorinen, Ella Ilo

Joukkue Liila: Ella Peltovuori, Emmi Malo, Sanni Ahonen, Sari Vainio

13-vuotiaat tytöt jahtasivat mitalisijoja kuuden juoksijan voimin!

Tyttöjen ensimmäinen koitos oli aitajuoksuviesti. Jännitystä tuntui olevan ilmassa melkoisesti, kun vielä lähdön hetkilläkin tuntui olevan sekaannusta juoksujärjestyksestä! Viesti juostiin kuitenkin siinä järjestyksessä, joka treeneissä oli sovittu. Kilpailukalenterin osallistujalistaa vilkaisseet oppivat tästä ehkä sen, että kilpailukalenterissa julkaistaan viestijoukkueiden kokoonpanot, ei koskaan juoksujärjestyksiä! Juoksujärjestys ilmoitetaan kisajärjestäjille varmistuksen yhteydessä yleensä tuntia tai puoltatoista tuntia ennen kyseistä lajia.

Tytöt hallitsivat omaa eräänsä voittamalla sen ajalla 49,93. Ainolla ja Soinnulla aitavälit ovatkin jo asettuneet vakioiksi ja Nea ja Henna vielä hiovat aitajuoksuaan, sillä kumpainenkin loikkii korkeita aitoja kisatilanteessa ensimmäistä kertaa. Pääasia aitajuoksun tässä vaiheessa on kuitenkin rohkeus ja ilman tuota rohkeutta ei olisi aitaviestijoukkueita kasassa! Hyvä tytöt! Kokonaiskilpailussa tyttöjen sijoitus 6/11.

Pikaviesti 4 x 100 m toi 13-vuotiaille tytöille aikaisempaan verrattuna hieman tarkemmat vaihtoalueet. Kaikki vaihdot kuitenkin tytöillä sääntöjen puitteissa läpi. Kolmesta vaihdosta kaksi oikein hyvin nappiin ja yhdessä vaihdossa hieman haparointia. Tyttöjen aika 59,76 ja sijoitus 6/14.

Päivän päätteeksi myös 13-vuotiailla tytöillä oli edessään 4 x 600 metrin viesti. Sijoitus 9/14 ajalla 8.42,90.

Tytöt juoksivat seuraavanlaisissa kokoonpanoissa:

4 x 100 m

Aino Koskela, Petra Pikkarainen, Nea Hirvonen, Sointu Salonen

4 x 60 m aidat

Aino Koskela, Sointu Salonen, Henna Jalovaara, Nea Hirvonen

4 x 600 m

Sointu Salonen, Henna Jalovaara, Iida Ovaskainen, Aino Koskela

15-vuotiaat tytöt lähtivät testaamaan nopeuttaan 4 x 100 metrin pikaviestissä

Joukkue juoksi seuraavassa järjestyksessä: Kaisa-Mari Salminen, Ruusu Meronen, Amanda Arkiomaa, Maria Korpisaari. Menestys oli hieno, koska tytöt sijoittuivat kymmenen joukkueen kisassa neljänneksi. Saavutus on todella hieno ja kisamatka oli tytöille oikein hyvä. Aika oli 55,53. Pronssimitalia varten juoksunopeuteen olisi kaivattu 1,5 sekuntia parannusta.