PM-junnuottelut 2 10.9.2016

Ysivuotiaat kisojen suurin joukkue!

 

10-11-vuotiaat tytöt metsästämässä uusia ennätyksiä!

 

10- ja 11-vuotiaat pojat mitalien kimpussa - Kiskolla hyvä edustus osallistujamäärissä!

 

12-vuotiaat tytöt murskaavan ylivoimaisia isolla joukkueella!

12-vuotiaiden tyttöjen joukkueeseen kuuluivat Sanni Ahonen, Elisa Alastalo, Emmi Hietanen, Helmi Lievonen, Vanessa Lindberg, Sofia Ritola ja Julia Tuura.

Tytöt hallitsivat kärkisijoja ensimmäisestä lajista eli aitajuoksusta lähtien. Kovinta kyytiä ja lajivoittoon kiisi Emmi heti perässään Helmi. Vanessa joutui näille tytöille antamaan pisteissä hieman etumatkaa, kun aitajuoksu ei kulkenut ennätyksen tuntumaan. Elisa juoksi hienosti lajin neljänneksi. Sanni, Sofia ja Julia osallistuivat ensimmäistä kertaa aitajuoksukisoihin.

Toisena lajina oli keihäänheitto, jossa jatkui Emmin ykkössijojen metsästys. Emmi heitti lähimmäksi omaa tasoaan yli 33 metriin. Eroa seuraavaksi parhaaseen heittäjään eli Vanessaan tuli melkein kahdeksan metriä. Helmi onnistui hienosti myös heittämään ennätyksensä. Koko kärkinelikko pysyi jälleen kiskolaisena.

Korkeushypyssä kärkipaikat olivat jälleen kiskolaisten, kun Vanessa hyppäsi uuden ennätyksensä 1,42 ja Helmi tuli toiseksi. Elisa sijoittui lajin kolmanneksi. Kolmen lajin jälkeen kiskolaiset olivat tasaisena kärkinelikkona. Kärkikolmikko oli kahdenkymmenen pisteen sisällä, joten taistelu piirinmestaruudesta oli tiukkaa.

Pituushypyssä Emmi onnistui hyppäämään uuden ennätyksensä ja Helmi ja Elisa pääsivät ennätysten tuntumaan. Kärkinelikko jatkoi vahvana eteenpäin.

Viimeisessä lajissa eli 800 metrin juoksussa Emmillä oli suurimmat menohalut ja Emmi johti ja oli menossa kohti lajivoittoa, kunnes yksi Keski-Uudenmaan Yleisurheilun urheilija pääsi ohi. Emmille kuitenkin toinen sija, Elisalle kolmas sija. Seuraavina kiskolaisina Helmi ja Vanessa. 800 metriä ei enää sotkenut tyttöjen keskinäistä järjestystä ja niinpä ensimmäinen ja ainoa kisojen kolmois- ja oikeastaan neloisvoitto samalle seuralle oli valmis!

13-vuotiaille tytöille pronssimitali!