PM-viestit 28.5.2016
Kiskolle kuusi mitalia Janakkalan PM-viesteistä 28.5.2016
Kisko oli ilmoittanut kisoihin 29 joukkuetta, joka olisi ollut viisi joukkuetta enemmän kuin viime vuoden vastaavissa kisoissa. Kuitenkin päivän mittaan kisaamaan pääsi 23 joukkuetta, kun eri joukkueita kohtasi loukkaantumiset ja juoksijoiden puute.
Kiskolla oli kisoissa 51 urheilijaa. Nuorimmat urheilijat olivat juuri täyttäneet kuusi vuotta ja vanhimmat kisaajat olivat 15-vuotiaita.
Tämän päivän jälkeen voi jo nyt asettaa ensi vuodelle 30 joukkueen tavoitteen PM-viesteihin.
Ysit näyttivät osallistumisinnokkuudellaan mallia isommille urheilijoille!
Yhdeksänvuotiaiden tyttöjen ja poikien joukkueenjohtajalla ja valmentajalla Tuuli Lähteenmäellä oli mielessään ennen PM-viestejä kerätä kasaan neljä sukkulaviestijoukkuetta. Viime vuonna sukkulaviestijoukkueita oli kasassa kolme, joten neljä joukkuetta oli hyvä tavoite yseille. Kaikkiaan ysejä saatiin liikkeelle viesteihin 25 urheilijaa. Näistä riitti osallistujia kolmeen eri sukkulaviestikokoonpanoon. Ysit olivat Kiskon suurin joukkue.
11-vuotiaiden sarjassa nähtiin kiskolaisia yhteensä yhdeksän. 13-vuotiaista oli kisoihin ilmoitettu 16 urheilijaa, mutta joukkio kutistui kisapäivänä valitettavasti 13 urheilijaan. 15-sarjan urheilijoita oli paikalla neljä kappaletta.
Ysien sukkulaviesti oli sähäkkä kisa, joka kisattiin kahdessa eri erässä. Ensimmäisessä erässä juoksi Kiskon musta joukkue. Joukkue sijoittui omassa erässään kolmanneksi ja kokonaiskisassa viidenneksi. Toisessa erässä juoksivat sininen ja valkoinen Kiskon joukkue.
Kisko Musta: Christian Lindberg, Sonja Koskela, Laura Mantila, Aleksi Salminen, Nea Hyvärinen, Olivia Lindholm, Joonas Laine, Sofia Rinta-Paavola
Kisko Sininen: Inka Valli, Eevi Aarnio, Aino-Emilia Korpisaari, Vertti Salminen, Veera Mustonen, Julia Liiri, Sonja Määttä, Ellen Laukkanen
Kisko Valkoinen: Janni Valli, Robin Granfors, Sisu Pitkänen, Joonatan Ritola, Emmi Ruusunen, Noel Bitter, Kaisa Alastalo, Isabella Lindberg
Ysien mitalijuhlat alkoivat toden teolla, kun viisi joukkuetta ysiläisiä pääsi 4 x 400 metrin pitkän matkan viestiin. Ysitytöt aloittivat oman urakkansa kahden joukkueen voimin. Toisessa erässä kiskolaisten musta joukkue juoksi todella vahvasti. Joukkue hallitsi matkaa alusta loppuun. Laura Mantila aloitti vauhdikkaasti aloitusosuudella ja toi joukkueensa ykkössijalla ensimmäiseen vaihtoon. Viime aikoina kestävyysjuoksun puolella vahvoja juoksuja esitellyt Sonja Koskela pääsi hyvään vauhtiin omassa juoksussaan. Sonja päästi lähimmän uhkaajan hetkeksi vetämään juoksua, mutta vauhdinjako onnistui niin hyvin, että loppusuoralla Sonja teki selkeän eron kakkosjoukkueeseen. Kolmannen osuuden Nea Hyvärinen juoksi myös vahvasti ja jätti pahinta vastustajaa edelleen lisää. Ankkuriosuuden Aino-Emilia Korpisaarella oli helppo työ rullailla kentän ympäri ja tuoda joukkueensa voittajana maaliin. Ysitytöt olivat selkeällä erolla ykkösiä!
Kisko Musta: Laura Mantila, Sonja Koskela, Nea Hyvärinen, Aino-Emilia Korpisaari
Kisko Sininen: Sofia Rinta-Paavola, Ellen Laukkanen, Eevi Aarnio, Veera Mustonen
Kisko Valkoinen: Inka Valli, Emmi Ruusunen, Sonja Määttä, Kaisa Alastalo
Ysien vahva ote jatkui heti tyttöjen juoksun jälkeen poikien puolella. Kiskon musta joukkue hallitsi omaa viestiään samaan tapaan kuin tytötkin. Ensimmäisen osuuden Ayden Fox toi joukkueensa ensimmäisenä vaihtoon. Christian Lindberg jatkoi joukkueen vahvoja otteita juoksemalla kärkipaikalla koko kierroksen matkan ajan ja juoksun loppupuolella eroa kertyi vain lisää muihin joukkueisiin. Aleksi Salminen jatkoi juoksua kärkipaikalla eikä uhkaajia ollut matkalla lainkaan. Ankkuriosuudella Joonas Laine pääsi turvallisella etäisyydellä kärkipaikalle ja Joonaksella oli helppo homma tuoda joukkueensa maaliin ensimmäisenä. Myös muut ysien pitkän matkan joukkueet suoriutuivat hienosti urakastaan. Mukana oli monta ensikertalaista. Poikien sinisen joukkueen kaikki juoksijat ovat tänä vuonna vasta 7-vuotiaita!
Kisko Musta: Ayden Fox, Christian Lindberg, Aleksi Salminen, Joonas Laine
Kisko Sininen: Joonatan Ritola, Noel Bitter, Robin Granfors, Vertti Salminen
11-vuotiaille pojille hyviä suorituksia kaikilla viestimatkoilla
Poikien joukkueeseen oli ilmoitettu Joonatan Lindberg, Juuso Tuominen, Juho Mantila, Elias Hietanen ja Ville Mustonen. 11-pojat aloittivat viesti urakkansa 4 x 60 m aitajuoksulla. Joonatan ja Juuso olivat jo kokeneempia aitajuoksijoita, kun taas Elias ja Juho juoksivat aitoja ensimmäisiä kertoja kilpailussa. Jokainen poika teki hienon suorituksen ja sijoittuivat hopealle tiukassa kilpailussa. Voittajajoukkueeseen ero oli vain 0,17 sekuntia.
Seuraavana oli vuorossa 4 x 50 m pikaviesti. Pojat juoksivat toisessa erässä. Juoksujärjestys oli Joonatan, Juuso, Juho ja Elias. Ensimmäisessä vaihdossa viestikapulaa hiukan jouduttiin hapuilemaan, mutta seuraava vaihto menikin sitten loistavasti. Viimeiseen vaihtoon tultiin sitten kärjessä, ihan loppumetreillä kuitenkin yksi joukkue pinnisti ohi, pojat eränsä kakkosia. Tiukassa kokonaiskilpailussa sijoitus 4.
4 x 600 m viestiin lähdettiin joukkueella Juuso, Joonatan, Ville ja Juho. Edelliset viestimatkat ja jo pitkä päiväkin alkoivat painaa jaloissa, mutta hienosti pojat tsemppasivat. Hiukan pitkälle kärki pääsi jo karkaamaan ensimmäisestä osuudesta asti, mutta taistellen jokainen poika yritti kuroa eroa kiinni. Ihan ei mitalisijoille taistelu riittänyt, sijoitus tässäkin viestissä neljäs. Hieno päivä pojilta.
13-tytöille kaksi mitalia aitajuoksuviestissä!
13-vuotiaita tyttöjä oli ilmoitettu kisoihin 16 urheilijaa. Jo päivää ennen kisoja tuli suurella joukkueella ensimmäinen takapakki, kun yhdestä joukkueesta yksi juoksija ei pystynytkään osallistumaan lainkaan kisoihin jalkavaivojen vuoksi. Ja kun yhtään varajuoksijaa ei oltu saatu matkaan mukaan, kaatui tämän joukkueen osalta kaikki viestimatkat.
Aitaviestiin lähdettiin kolmella joukkueella. Kahdella joukkueella oli kokemusta enemmänkin aitajuoksusta ja yksi joukkue oli täynnä ensikertalaisia.
Kisko I: Aino Koskela, Nea Hirvonen, Sofia Pihlgren, Sointu Salonen
Kisko II: Vanessa Lindberg, Helmi Lievonen, Elisa Alastalo, Emmi Hietanen
Kisko III: Ella Ilo, Sanni Ahonen, Sofia Ritola, Julia Tuura
Kiskon ykkösjoukkue sijoittui kisassa toiseksi ja Kiskon kakkosjoukkue sijoittui kisan kolmanneksi. Joukkueiden välinen ero maalissa oli 0,02 sekuntia. Tiukkaa oli taisto, mutta upeat tasaiset juoksut kummaltakin joukkueelta ja hatunnoston arvoinen suoritus tytöille. Kolmen parhaan joukkueen joukossa kaksi kiskolaista tiimiä - upeaa! Kiskon kolmosjoukkueen aloittajana Ella Ilo juoksi upeasti tuoden kolmosjoukkueen vaihtoon ensimmäisenä. Ella on oppinut todella nopeasti aitajuoksun tekniikkaa ja oikealla rytmillä Ella juoksi mainion juoksun. Sanni Ahonen ja Sofia Ritola juoksivat elämänsä ensimmäisiä kertoja korkeita aitoja ja selvisivät urakasta hienosti. Ankkuriosuuden Julia Tuuraa jäi hieman harmittamaan, kun askelrytmi kolmella askeleella ei aivan onnistunut. Hyvä avausjuoksu kuitenkin kolmosjoukkueelta.
Pikaviestijoukkueita saatiin nimettyä myös kolme kisoihin. Nopein kiskolainen nelikko oli tällä kertaa Aino Koskela, Sointu Salonen, Nea Hirvonen ja Petra Pikkarainen. Tytöt sijoittuivat viidenneksi. Heti perään kuudenneksi sijoittuivat Helmi Lievonen, Vanessa Lindberg, Emmi HIetanen ja Elisa Alastalo. Kolmannen joukkueen muodostivat Ella Ilo, Sanni Ahonen, Sofia Ritola ja Julia Tuura.
Pitkän matkan viestissä 13-vuotiaiden tyttöjen ykkösjoukkue koki kovan kolauksen, kun aikaisemmissa viesteissä koettiin lieviä loukkaantumisia ja joukkue ei päässyt juoksemaan lainkaan. Kakkosjoukkue puolestaan lähti matkaan mitalin kiilto silmissä. Tasainen juoksu koko nelikolta toi tytöille Elisa Alastalo, Vanessa Lindberg, Helmi Lievonen ja Emmi Hietanen pronssimitalin. Kolmas kiskolainen joukkue oli Ella Ilo, Sanni Ahonen, Sofia Ritola ja Julia Tuura.