Pm-junnumaastot 29.4.2017
Kiskolla jätti-iso joukkue piirinmestaruusmaastoissa Mäntsälässä! Upeaa joukkuehenkeä kiskolaiset!
Uudenmaan piirin pm-maastojuoksut juostiin koleassa säässä la 29.4. Mäntsälän urheilijoiden järjestämänä Hirvihaaran urheilumajalla. Yksilösuoritusten lisäksi seuroittain ja ikäryhmittäin laskettiin kolme suoritusta yhteen, jolloin saatiin käyntiin myös seurojen väliset joukkuekisat.
Ensimmäisenä matkaan lähtivät T9-sarjan tytöt. Kiskosta paikalla oli hienosti kahdeksan 6-9-vuotiasta tyttöä. Osa oli ihan ensimmäistä kertaa mukana maastokisoissa. Vajaan kilometrin matkan meidän porukasta taittoi nopeimmin Eevi Aarnio (4,22). Eevin aika siivitti hänet hienosti piirinmestaruushopealle. Kolmantena maaliin saapui Laura Mantila (4,24), juosten siis upeasti piirinmestaruuspronssille. Kympin joukkoon 23 lähtijän joukossa kiilasivat Veera Mustonen (7.) ja Aino-Emilia Korpisaari (8.).Kisan voitto meni tällä kertaa Porvoon urheilijoita edustavalle Brenda Jalkaselle (4,19). Kaikki muutkin neljä meidän ysityttöä juoksivat vaikean mäkireitin tosi hienosti sijoittuen seuraavasti, Kaisa Alastalo 12., Jenni Vuorinen 16., Ellen Laukkanen 17. ja Isabella Lindberg 22. Joukkuekisassa meidän tytöt Eevi, Laura ja Veera voittivat piirimestaruuskultaa. Joukkuepronssille juoksivat Aino-Emilia, Kaisa ja Jenni. Onnea ysitytöille hienoista juoksuista ja neljästä mitalista!
Heti ysityttöjen jälkeen matkaan lähtivät saman ikäiset pojat. Kiskosta starttasivat Noel Bitter, Jyvä-Kasperi Koskela, Ville Mattila, Vertti Salminen, Topias Töllinen ja Ville Vuorinen. Matka pojilla oli sama kuin tytöillä eli hieman vajaa kilometri (970 m). Mitalitili ei pojille tällä kertaa yksilökisassa auennut, mutta joukkue Ville Mattila, Ville Vuorinen jaNoel Bitter saavuttivat hienosti piirinmestaruushopeaa. Voitto P9-joukkuekisassa meni tällä kertaa Porvoon urheilijoille.
Yksilökisassa nopein kiskolainen oli Ville Mattila. Villen ajalla 4,30 irtosi hienosti viides sija. Rinnakkain koko matkan juosseista kahdesta Villestä kuudenneksi sijoittui Ville Vuorinen ajalla 4,31. Noel Bitter juoksi yksilökisassa hienosti sijalle 12. ajalla 4,47 . Vertti Salminen juoksi vaativan mäkireitin hienosti aikaan 5,38 ollen 21. Jyvä- Kasperi Koskela ensikertalaisena aikaan 5,49. Onnittelut pojille hienoista juoksuista ja piirinmestaruusjoukkuehopeamitalista!
10-vuotiaita tyttöjä starttasi kisaan 25, joista kiskolaisia oli kuusi. Jännitys oli kova ja osa kiskolaisista uskaltautui ensimmäistä kertaa mukaan maastojuoksuihin. Sijoitukset vaihtuivat pitkin matkaa ja omien tyttöjen osalta ratkaisut nähtiin vasta loppumetreillä. Ensikertalainen Fiina Paajanen sijoittui hienolla juoksulla neljänneksi. Heti perässä Nea Hyvärinen 5. ja Sonja Koskela 6. Kolme ensimmäistä kiskolaista ryntäsi maaliin kolmen sekunnin sisään. Olivia Lindholm 9., Tähkä-Alina Koskela 14. ja Matilda Mikkola 24. Fiina, Nea ja Sonja voittivat joukkuekilpailun piirinmestaruuden. Olivia, Tähkä-Alina ja Matilda sijoittuivat joukkueena viidenneksi. Upea suoritus kaikilta tytöiltä. Onnea!
11-vuotiaissa tytöissä Kukka-Sofia Lievonen oli 5., Ida Aarnio 8., Milja Ahonen 12., Aada Grönroos 13. ja Sanni-Veera Viertola 14. Kukka-Sofia, Ida ja Milja juhlivat joukkuehopeaa!
10-vuotiaiden poikien sarjassa juoksivat Christian Lindberg, Aleksi Salminen, Aleksi Jäske ja Joonas Laine. Matkana oli vajaan kilometrin reitti. Parasta vauhtia piti Aleksi Jäske, jonka sijoitus 6. kolmentoista pojan kisassa. Christianin sijoitus oli 7, Aleksi Salminen sijalla 9 ja Joonas Laine 10. Aleksit ja Christian joukkuekultaan.
11-vuotiaiden poikien juoksumatka oli 1,8 km. Jusa Niemi, Ville Mustonen, Pessi Lampinen ja Elias Hietanen kisasivat tässä sarjassa. Sarjan voittoon juoksi Mäntsälän urheilijoiden pojat ylivoimaisesti. Kiskon poikien sijoitukset olivat Elias 8., Ville 9., Jusa 10. ja Pessi 11. Pessillä kävi matkalla pieni haaveri ja nilkan niksahdus, mutta sinnikkäästi poika taisteli maaliin asti. Ville, Jusa ja Elias joukkuekisassa hopealla.
12- ja 13-vuotiaiden sarjassa jänniä taistoja ja kaksi joukkuekultaa
Tässä tyttöjen tunnelmia kisan jälkeen... Elisa Alastalo sijoittui tiukassa kisassa viidenneksi, kun kolmannen, neljännen ja viidennen tytön ajat olivat sekunnilleen samat 9,08. Elisa kuvaili kisaa seuraavasti: "Se oli hauskaa, kun tulin Emmin (Hietanen, Riihimäen Kisko) ja Noran (Koskela-Koivisto, Keski-Uudenmaan Yleisurheilu) kanssa samalla sekunnilla maaliin". Emmi sijoittui neljänneksi.
Vanessa Lindberg sijoittui 13-vuotiaissa tytöissä sijalle 9 ajalla 9,31 ja kertoi omasta kisastaan seuraavasti: "Reitti oli rankka, mutta siitä selvittiin hyvin". Helmi Lievonen sijoittu sijalle 12 ajalla 9,42. Kolmikolle Emmi, Elisa ja Vanessa piirinmestaruusjoukkuekultaa. Sanni Ahonen sijoittui sijalle 17 ajalla 11,47.
12-vuotiaissa tytöissä Vilja-Matilda Koskela sijoittui hienosti seitsemänneksi 16 juoksijan joukossa ajalla 10,04.
12-vuotiaat pojat nappasivat joukkuekisan kultamitalit, kun Juho Mantila sijoittui neljänneksi ajalla 10,07, Joonatan Lindberg sijalle 5 ajalla 10,33 ja Juuso Tuominen kuudenneksi ajalla 12,20. 13-vuotiaissa pojissa Anselmi Koskela sijoittui sijalle kuusi ajalla 10,25.