Pm-junnuottelut 1 25.5. Hyvinkää

Kiskon yleisurheilukoululaisten ulkokausi käyntiin tänään Hyvinkäällä pm-otteluissa lähes 40 urheilijan voimin!

Ysitytöt

Kiskon ysitytöt olivat tänään liikkeellä kisapaikalla taas ensimmäisten joukossa. Kaatosade siirsikin kätevästi alkuverkan silloin vielä tyhjänä olleeseen katsomoon. :)

Kaikkiaan pm-otteluissa (40 m, kuula ja pituus) Hyvinkäällä tänään mukana 8 tyttöä, joista kaksi pm-kisojen ensikertalaista. Yhteensä ysityttöjen sarjassa oli tänään mukana 25 urheilijaa.

Kisaajina mukana: Veera Inkinen, Nea Kurjenmäki, Veera Kyyriäinen, Isabella Lindberg, Maiju Miikkulainen, Pipsa Raussi, Seela Ruponen ja Jenni Vuorinen. Nea ja Pipsa olivat ensimmäisissä pm-kisoissaan.

Järjestäjän teknisistä ongelmista johtuen ensimmäisen lajin (40 m) alkua jouduttiin hetki odottamaan ja värjöittelemään sateessa. Lopulta päädyttiin ottamaan käsiajat ja kisa starttasi noin 15 minuuttia myöhässä. Se ei kuitenkaan juoksijoita lannistanut vaan kaikki pinkoivat tyylikkäästi maaliin. Nopein oli Maiju joka oli ensimmäisen lajin jälkeen jaetulla kakkossijalla pistein 213.

Kisan aloituksen viivästymisen vuoksi mentiinkin sitten heti juoksun jälkeen melkoisella vauhdilla kuulapaikalle, jossa siis kaikilla oli ottelujen tapaan kolme työntöä. Kuulassa vasta seitsemän vuotias ensikertalainen Nea teki tasaista sarjaa kolme metriä jäi harmittavasti yhdeksän sentinpäähän - Hyvä Nea!

Kokeneemmat kisaajat jo yhdeksän vuotta tänä vuonna täyttävät Maiju ja Veera nappasivat kuulasta kaksoisvoiton. Veera K työnsi 4,83 ja johti pitkään kunnes Maiju päräytti viisi senttiä pidemmälle. Kuulaa lempilajinaan urheileva Seela puolestaan työnsi tänään 3,65 joka tytön oma ennätys. Samoin omia ennätyksiä olivat oli Veera I tulos 4,13 ja Jenni V tulos 4,16 ja Isabellan 4,44. Pipsan kuulakaari oli tasan neljä metriä! Hyvä tytöt!

Kuulasta taas juoksujalkaa katsomaan askelmerkkiä pituuspaikalle ja sääkin alkoi hienosti poutaantua. Maiju edelleen kiinni mitalissa kuulan jälkeen.

Pituudessa kolme metrin raja rikkoutui Jennillä (3.14) ja Pipsalla (3.03). Jenni pituuden 6. ja Pipsa 7. Isabella hätyytteli omia enkkojaan 2,78 tuloksella. Maijun pituuskaari (2.87) riitti säilyttämään hänellä 3. sijan ottelussa. Askelmerkit osuivat kaikilla hyvin kohdalleen ja nähtiinkin hienoja hyppyjä!

Kaikki ottelivat tänään hienosti ja hyvällä fiiliksellä sääoloista huolimatta. Kiva kisapäivä siis kaikkineen takana. Tilastollisesti tänään saldona pm-pronssi Maijulle ja yksi pistesija eli Jenni oli 6.

 

Ysipojat

Sateisessa säässä oli ysipoikia kisaamassa Jyvä Koskela, Vili Romppainen, Jarkko Naumanen ja Eetu Saari.

Hyvinkäällä 3 ottelun lajeina oli 40m, kuula ja pituus. Pojat kisasivat kaikki niin, että saivat hyviä tuloksia ja näistä on hyvä jatkaa kohti kesän seuraavia kisoja. Hyvä pojat!

 

10-11-vuotiaat tytöt

10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ottelivat Eevi Aarnio, Elina Malinen ja Kaisa Alastalo. Tytöt ottelivat hienosti ennätyksiä kauden avauskilpailussa.

Ottelu alkoi koleassa ja sateisessa säässä, mutta se ei haitannut tyttöjen avauslajia kuulantyöntöä. Eevi ja Kaisa tehtailivat hienosti uudet ennätykset, Eevin tulos oli 6.73 ja Kaisan 4.67. Elinan päivän tulos oli 5.27, jääden hieman omasta ennätyksestään.

Toiseen lajiin eli pituushyppyyn lähdettin Eevin pitäessä kärkipaikkaa. Eevi voitti hienosti myös pituushypyn tuloksella 3,61 ja häntä säesti Elina, tehden uuden upean ennätyksen 3.56 ja sijoittuen tässä lajissa toiseksi. Kaisa hyppäsi mallikkaasti ennätystä sivuten tuloksella 3,28.

Viimeisessä lajissa eli 60 metrin juoksussa ajat olivat käsiaikoja sähköisen ajanottojärjestelmän vikaantumisen takia. 60 metrin juoksu sujui hienosti ja tytöt kellottivat ajat: Eevi 9,8, Elina 10,1 ja Kaisa 10,5.

Kokonaispisteissä Eevin pisteet olivat 719 ja sillä irtosi upeasti päivän kisassa voitto. Elina saavutti pisteet 614 ja Kaisa 502. Tyttöjen kesän ensimmäinen kisa sujui kokonaisuudessan todella hienosti ja ilahduttavaa oli, että heti avauskilpailussa tehtailtiin uusia ennätyksiä. Hyvä tytöt!

Tyttöjen 11-sarjassa ottelivat Laura Mantila, Ellen Laukkanen ja Ruth Toivola. Päivän ensimmäinen laji oli pituushyppy, jossa tehtailtiin ennätyksiä uusiin lukemiin. Laura ylitti ensimmäisen kerran neljän metrin rajan ja tulos tänään oli upeasti 4.06. Ruth hyppäsi myös pituusennätyksen ja nyt ennätys kirjataan lukemiin 4.29. Kolmas kiskolainen Ellen hyppäsi myös upeasti ennätyksensä 3.54. Tästä oli hyvä jatkaa seuraavaan lajiin eli kuulantyöntöön.

Ruth otti kuulassa lajivoiton tuloksella 9.08 jääden metrin verran ennätyksestään.  Seurakaverit Laura ja Ellen työnsivät hienosti ennätyksensä,  Lauran tulos 7.05 ja Ellenin 6.39.

Päivän viimeisessä lajissa 60 metrin juoksussa tytöt kellottivat seuraavat käsiajat : Ruth 9,5, Laura 9,6 ja Ellen 10,1. Kovatasoisessa kisassa kokonaistuloksissa Ruth saavutti  hopeaa pistein 1001, Lauran sijoitus oli viides pistein 820 ja Ellenin sijoitus 11. pisteillä 660. Kauden avaus sujui myös näiltä tytöiltä hyvin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin seuraaviin koitoksiin, jotka ovat jo ensi viikolla seuraottelun ja Kiskon mestaruusjuoksujen merkeissä.

 

10-11-vuotiaat pojat

Sateinen kisapäivä aloitettiin P10 ja P11 porukan kanssa alkuverkalla katsomon suojissa. Kisailun alettua kymmeneltä sade onneksi hellitti ja kuula, pituus ja 60 m päästiin suorittamaan melko kuivina.

P10 ryhmästä kisassa oli mukana kolmen kopla, Vili Rasehorn, Lauri Jäske ja Atte Miikkulainen. Vili pokkasi kultamitalin pisteillä 796, Lauri saavutti pistemäärän 544 ja Atte keräsi 325 pistettä.

P11 ikäisissä kisailivat Ville Mattila, Topias Töllinen, Onni Ihalainen, Ossi Niemi ja Topi Niemi. Pojilla oli tasaisia tuloksia etenkin pituudessa. Kokonaistuloksissa hopeamitalin ansaitsi 776 pisteellä Ossi. Topin pisteet 709, Villen 703, Onnin 691 ja Topiaksen 613.

Tässä ryhmässä oli kiva nähdä mukana rohkeita ensikertalaisia. Saatiin omia ennätyksiä ja paljon pohjatuloksia, joita päästään seuraavissa kisoissa haastamaan. Hienoa työtä pojat ja kiva kun olitte mukana!

12-13-tytöt

12- ja 13-vuotiaista tytöistä saimme mukavan kokoiset joukkueet jalkeille otteluihin. 12-vuotiaista mukana olivat Tähkä-Alina Koskela ja Sonja Koskela. 13-vuotiaista kisailemaan lähtivät Ida Aarnio, Aada Grönroos ja Sanni-Veera Viertola. 

Tyttöjen ottelu alkoi 60 metrin aitajuoksulla. Aidat tytöt pääsisvät juoksemaan sateettomassa säässä. Tähkän aika 11,50 ja Sonjan 13,00. Isommista tytöistä kiskolaisista nopeinta vauhtia aidat selvitti Sanni-Veera ajalla 11,30. Aadan aika aidoissa oli 12,90 ja Idan 13,00. Tästä on hyvä lähteä parantelemaan aikoja kesän edetessä.

Seuraavaksi tytöt suuntasivat kuularinkiin. Kuula ringissa Sonja pukkasi kuulan 6,92 metriin ja Tähkä 6,62 metriin. Näilä tuloksilla kuulasta sijoitukset viisi ja kuusi. Sanni-Veeralle 13-vuotiaiden kuulan lajivoitto tuloksella 10,60 ja Ida säesti sijoittumalla toiseksi tuloksella 10,10. Aadan kuulatulos oli tänää 6,26.

Kolmantena lajina tytöillä oli pituus. Tähkä ponnisti pituuspaikalla mukavaan myötätuuleen 3,96. Sonjan pituustulos tänään 3,42. Sanni-Veera hyppäsi pituuden kolmanneksi tuloksella 4,15. Idan hyppy kantoi tänään 3,44 metriä ja Aadan 3,34 metriä. 

Viimeisenä lajina tytöilä oli juostavana 800 metriä. Kärkijuoksijoiden vauhti oli hurjaa. Kiskolaisista ensimmäisenä maaliin tuli Tähkä ajalla 3.00,82. Sonjan aika oli 3,23,80. Isommista tytöistä nopeinta vauhtia kiskolaisista radalla piti Aada. Aadan aika tänään 3.06,18. Ida ja Sanni-Veera juoksivat aaliin peräkkäin ajoilla 3.15,52 ja 3.17,83. 

Tähkä sijoittui T12-sarjassa tänään viidenneksi pistein 1114. Sonja rohkaistui otteluun pitkän kilpailutauon jälkeen ja sijoittui pisteillä 846 kolmanneksitoista kovalla 800 metrin loppukirillään. Kaikkiaan urheilijoita oli tässä sarjassa 20 aamulla kisan alkaessa. T13-sarjassa Sanni-Veera kävi palkintopallilla hakemassa hopeamitalin pistein 1338. Ida sijoittui kahdeksanneksi pistein 1053 ja Aada oli 14. 862 pisteellään.  

 

12-13-pojat

12-vuotiaiden poikien joukkueesta kisaan starttasivat Aleksit Jäske ja Salminen. Alkuverryttelyiden jälkeen pojat suuntasivat 60 metrin lähtöpaikalle odottamaan lähtölaukausta aitoihin. Jäske selvitti aidat aikaan 12.20 ja Salminen 15,90.

Korkeuspaikalle saapui selkeästi jännittynyt kaksikko. Aloitusorkeuksia pojat pohdiskelivat pitkään ja päätyivat aloittamaan kisan 112 senttimetristä. Molemmille korkeudesta tulos 127 ja ennätyslukemat uusiksi. Salminen valitteli kisan aikana alaraajakipua. Onneksi kisa kuitenkin pääsi jatkumaan kivusta huolimatta.

Kuulapaikalla Jäske työnsi itselleenkin yllätykseksi kuulan 7,15 metriin ja uusi ennätys syntyi kuulassakin. Salmisen kuulakaarella oli pituutta 6,64 metriä.

Lopuksi pojat pääsivät vielä tyhjentämään kropan 800 metrille. Jäske oli lähellä lajivoittoa hienolla vauhdinjaolla. Jäsken loppuaika 2.46,06 jääden voittajasta 99 sadasosaa. Salmisen aika tänään 3.30,17. Hieno taistelu Salmiselta kipeän jalan kanssa. 

Jäskelle hyvästä ottelusta palkinnoksi pm-hopea pisteillä 1175. Salminen oli viides pistein 788. Hienoa pojat!

 

P14-sarjaan oli ilmoittautunut vain kolme rohkeaa poikaa ja kaksi heistä olivat Riihimäeltä, Juho Mantila sekä Juuso Tuominen. Pojat juoksivat korkeissa 15-vuotiaiden aidoissa ensimmäisen kilpailunsa ja Juho alitti siinä jopa oman ikäisten A-rajan, kuten myös viisiottelun lopputuloksissa pisteillään 1847. Juuso sai ansaitun pronssimitalin ylittäen tuhannen pisteen rajan, 1001.

T14-sarjassa ainoana kiskolaisena kilpaili reipas Vilja-Matilda Koskela, joka sijoittui viiden lajin jälkeen seitsemmänneksi pistein 1328.

T15-sarjan Kiskon kova kolmikko sijoittui neljän parhaan joukkoon kahdentoista tytön porukassa. Emmi Hietanen paransi kahdessa lajissa ennätystään saaden kultaa ja keräten pisteitä 2399. Vanessa Lindbergin ottelu sujui omien sanojensa mukaan: "Ihan ok!" ja hän sai hienosti hopeamitalin pistein 2103. Helmi Lievonen jäi vain 42 pistettä pronssimitalista ja sijoittui neljänneksi keräten pisteitä 1911.