Uudy:n pm-junnut Keravalla 2.8.2020
2.8.2020
Ysityttöjen toinen päivä alkoi kuulantyönnöllä. Jennin tulos parani joka työnnöllä ja lopulliseksi pituudeksi tuli komeat 5.32. Pituudessa oli tiukka kilpailu ja Jennin tuloksella 3.32 irtosi seitsemäs sija. Iinan hyppy kantoi 2.42 metriin. Päivä huipentui 1000m juoksuun. Jennin ja Nean tavoitteena oli oman ennätyksen parantaminen ja neljän minuutin alittaminen. Tytöt onnistuivat juoksussa loistavasti Jennin napatessa toisen ja Nean kolmannen sijan. Ja ajat olivat alle neljän minuutin. Hyvä tytöt! Toinen päivä pm-kilpailuissa Keravalla käynnisty aurinkoisessa säässä ja ysipojat aloittivat kisailun pituudella Tänään tässä mukana olivat Johannes Tuominen, Niklas Istsuk, Jarkko Naumanen, Jyvä-Kasperi Koskela sekä Tobias Wunsch. Pituudessa Johannes otti hienosti piirinmestaruuden 3,76 hypyllä ja sai näin kultamitalin. Jyvä ponkaisi hienosti pronssille 3,48 hypyllään ja teki oman ennätyksensä. Kuulalla jatkui ja siihen osallistui Tobias, Jyvä ja Jarkko. Kuularingissä nähtiin hienoja työntöjä ja Jyvä pokkasi jälleen pronssia 6,43 tuloksellaan. Viimeinen rutistus oli perinteinen tonni ja siihen osallistui Tobias, Jarkko, Johannes ja Niklas. Johannes pinkoi komeasti hopealle ajalla 3.46,20 ja Jarkko oli hienolla tuloksellaan 4.08,35 kuudes, Tobias tuloksella 4.49,59 yhdestoista ja Niklas teki tarkkaa työtä ja sai ajakseen tasan 5.00,00. Hienot juoksut oli pojilla. Kaiken kaikkiaan hienoja tuloksia ja onnistumisia tuli kahden päivän aikana ja oli hienoa nähdä kuinka pojat oppivat ja kehittyvät myös siinä odottelussa ja hienosti tsemppasivat toisiaan sekä muita kilpailijoita. Hienot päivät olivat kiitos Ysipojat! Kymppigimmojen sunnuntai alkoi sähäkästi 60 m aidoilla Aidoissa mukana olivat Isabella ja Maiju. Kakkoserästä startanneet neidit juoksivat molemmat kelpojuoksun, Maijulle oma ennätys 11,33. Tuolla ajalla hopeaa. Isabellan aika 13,48. Puolen päivän jälkeen siirryttiin korkeuspaikalle. Tähän lajiin saatiin mukaan myös Veera, joka hyppäsikin tänään puhtaalla sarjalla uudestaan keskiviikkoisen ennätyksensä 102. Isabella kisan viides jääden vain sentin ennätyksestään tulos tänään 110, jolla Isbelle viides sija. Kisan voittajaksi tänään Maiju tuloksella 116. Yksitoistavuotiaissa korkeudessa Elinalle tulokseksi 102, Kaisalle 117 ja Eeville 122. Päivän lopuksi juostiin pienen sateen siivittämänä tonnit. Kaisa ja Elina pitivät omassa ikäryhmässään vauhtia yllä koko matkan juosten ylivoimaiseen kaksoisvoittoon. Kaisalle aika 3.44,45 ja Ellulle 3.50,67. Isabella kymppisarjan hopeaa hyvällä juoksulla ajalla 3.51,74. Sunnuntaina T12/13-sarjoissa kilpaili Tähkä-Alinan ja Ruthin lisäksi Laura Mantila (T12) ja Karoliina Vanne (T13) T-12 sarjan aitajuoksussa kilpailivat kiskolaisista Laura ja Ruth. Kilpailu sujui Kiskon tyttöjen komennuksessa. Tytöt toivat kaksoisvoiton. Ruth kellotti ajan 10,81 ja Laura 11,22. Seuraavassa lajissa eli pituushypyssä Ruthin kilpailu sujui hieman tahmeasti. Pyörivä tuuli toi haasteita askelmerkin kanssa. Ruth hyppäsi tuloksen 4,33, jolla irtosi päivän kisassa toinen sija. Kilpailu jatkui seuraavaksi keihäänheiton merkeissä. Ruth heitti tuloksen 33,97 ja Lauran tulos oli 26,33. Tytöt nappasivat hienosti sijat yksi ja kolme. T-13 sarjassa Tähkä-Alina jatkoi hienoja heittoja, kun keihäässäkin syntyi ennätystulos 24,12. Päivän kisassa sillä irtosi jälleen mitalisija. Pronssi matkasi Tähkä-Alinan mukaan. Sijalle kahdeksan myös omalla ennätyksellään 15.13 heitti Karoliina. Tyttöjen 200 metrillä Karoliina juoksi hienosti ennätyksen 33,61 ja 60 metrin aidoissa Karoliina kellotti ajan 13,24 ja sijoitus oli päivän kisassa kuudes. 11-13-vuotiaat pojat kovassa vireessä sunnuntaina 11-vuotiaat pojat aloittivat päivänsä 60 metrin aitajuoksulla. Aidoissa kiskolaisista kunnostautui Vili Rasehorn, joka paranteli ennätystään neljä sekunnin kymmenesosaa. Ajalla 10,67 Vili aitojen toinen. Vilin aidan ylitys oli madaltunut ja parantunut keskiviikon kisan jälkeen. Toisena lajina pojilla oli korkeus, johon osallistui Vilin lisäksi Andres Istsuk. Andres kohenteli ennätyslukemiaan 107 ja sijoittui kisassa viidenneksi. Vili oli 122 senttimetrin ponnistuksella kisan kolmas. Päivän päätti 11-vuotiaiden poikien osalta 1000 metrin juoksu. Juoksuun starttasi Kiskosta Andres. Andrekselle 10 sekunnin ennätysparannus ja kisan viides sija. Ville Mattila uurasti sunnuntainakin ainoana 12-vuotiaana poikana kisoissa. Villen kaikki kolme lajia olivat puolentoista tunnin sisään aamupäivällä. Ville aloitti päivänsä pituudella, jossa tuloksella 3,98 heltisi hopeamitali. Keihäs ja aidat olivat lähes samaan aikaan. Ensin yksi heitto keihästä ja sitten aitojen lähtöön. Aidoista Villelle pronssia ajalla 11,39 ja keihäästä neljäs sija tuloksella 22,06. Villen aitominen on talvesta mennyt eteenpäin ja nyt aitavälit taittuivat lähdöstä maaliin kolmella askeleella. P13-sarjassa kiskolaisia kisaili kolme urheilijaa kuudessa lajissa. Vilho Haaksluoto kävi koko päivän kovaa kamppailua Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Jesse Kettusen kanssa. Aamulla pituudessa Vilho nappasi mestaruuden tuloksella 4,93. Jesse jäi Vilhosta 15 senttimetriä. Seuraavaksi kilpakaverit asettuivat vierekkäisille radoille 60 metrin aitajuoksun lähtöön. Vilholle mestaruus ajalla 9,20 ja kauden kärkituloskin parani samalla. Jesse hopealle ajalla 9,26. Päivä päättyi tämän parin osalta 200 metrin juoksuun. Vilho liikkeelle radalta viisi ja Jesse radalta neljä. Jesse otti kärkipaikan isännän elkein jo kaarteessa eikä luopunut siitä loppusuorallakaan. Vilholle tästä kamppailusta hopeaa ajalla 26,91 ja oma ennätys uusille sekunneille. Aukusti Malinen osallistui tänään keihääseen ja moukariin. Keihäässä Aukusti heitti uudeksi ennätyksekseen 25,60. Hieno kolmen metrin tulosparannus omaan ennätykseen. Aukusti oli kisan neljäs. Moukari lensi Aukustin käsistä 19,39 metriin ja tästä palkintona kolmas sija. Ennätyskin parani roimat neljä metriä. Iltapäivän viimeisenä lajina oli 1000 metrin juoksu, johon osallistui Elias Riihelä. Eliaksella oli kovia kirittäjiä Nurmijärveltä. Lähdön jälkeen oli hienoista epätietoisuutta, että kuka juoksua lähtee vetämään. Elias ei jäänyt ihmettelemään vaan lähti pitämään vauhtia. Viimeisellä kierroksella Nurmijärven juoksijapojat menivät ohi eikä Elias saanut tehtyä rytminvaihdosta. Vauhti oli kuitenkin kovaa ja koko poikaporukalle uudet ennätykset. Eliaksen aika 3.05,84 ja siis kolmas sija. Hieno juoksu pojilta! Valmennusryhmän sunnuntai toi haasteita urheilijoille Aitajuoksu osoitti lajin arvaamattomuuden, kun kiskolaiset kolhivat itseään pika-aidoissa. Ida Aarnio ja Vilja-Matilda Koskela kolhivat aitoja niin, että horjahdukset veivät kunnon juoksun mahdollisuuden. Samoin Juho Mantila koki kovia aitajuoksussa, kun upean alun jälkeen matka tyssäsi toiseksi viimeiseen aitaan. Juho onnistui kaatumisen jälkeen ylittämään vielä viimeisen aidan, mutta juoksu oli tässä vaiheessa jo tuhoon tuomittu. Korkeushypyssä haaverit osuivat jälleen Ida Aarniolle, kun piikkari viilsi haavan jalkaan. Jalan paikkailuepisodin jälkeen Idan tulokseksi jäi 1.32. Kolmiloikassa Juuso Tuominen loikki kolmanneksi tuloksella 9.09. Korkeushypyssä vastaikkain olivat ainoastaan kiskolaiset SM-kisojen joukkuekorkeuskisaan valmistautuvat Juuso Tuominen ja Juho Mantila. Kilpailu käytiin hienoisessa vesisateessa, joka onnistui hieman latistamaan hyppytunnelmia. Pojille vaatimattomat tulokset 1.58 ja 1.54 Juuson voittaessa piirinmestaruuden. Juho oli jo ennen korkeushyppyä tehnyt viikonlopun aikana viisi lajia, joista yksi oli 300 metrin juoksu ja siinä toinen sija ajalla 40,19. 14-vuotiaiden poikien keihäänheitossa Elias Hietanen heitti keihästä 35,39 sijoittuen kilpailun toiseksi. Tasaisen sarjan paras tulos syntyi viimeisellä heittokierroksella. Tässä vaiheessa Elias nousi kilpialun kärkeen, mutta Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Olavi Halonen onnistui vastaamaan omalla voittoheitollaan 38,85. Elsa Mattila oli maltillisessa moukarivireessä liukkaassa ja märässä heittoringissä. Tuloksena toinen sija ja parhaalle heitolle mittaa 35,13. Loput heitot jäivät mittaamatta vaikean sadekelin vuoksi. Keihäänheitossa Vilja-Matilda Koskela jatkoi oivaa virettään viikonlopun aikana heittämällä kilpailun neljänneksi uudella ennätystuloksellaan 26,79. Moukarinheiton mitalimenestystä jatkoi Sanni-Veera Viertola voittamalla kilpailun ennätystuloksellaan 35,11. Ida Aarnio oli puolestaan keihäänheiton 14-vuotiaiden kilpailussa kolmas tuloksella 33,40. |