Uudyn pm-junnuhallit 5.3.2022 Liikuntamyllyssä

6.3.2022

Kiskolaiset suuntasivat perinteisen bussikyydin sijaan Helsinkiin kimppakyydeillä. Joukkuehenki oli heti huipussaan, kun kilpailut alkoivat 8x200 metrin sekaviestillä. Urheilijoistamme kasattiin kaksi kovaa joukkuetta. Ykkösjoukkueessa juoksivat Fanni Palomäki, Jasper Pohjoisaho, Jenni Vuorinen, Johannes Tuominen, Kaisa Alastalo, Vili Rasehorn, Laura Mantila ja Arttu Haaksluoto. Kakkosjoukkueessamme juoksivat Emmi Niemi, Tomas Lehtimäki, Aada Vähätalo, Onni Nummela, Maiju Miikkulainen, Matthias Wunsch, Kia Sairanen ja Vilho Haaksluoto. Ensimmäiseen vaihtoon kiskolaiset tulivat kärjessä. Kisan edetessä HSU:n joukkue ohitti ykkösjoukkueemme. Tässä kohtaa kakkosjoukkue oli jo tippunut kärjestä. Ykkösjoukkue juoksi pitkään toisena, kunnes ankkuri osuudella Arttu suorastaan lensi koko matkan ja nappasi hyvinkääläiset kiinni ja samalla vauhdilla ohi. Ykkös joukkue siis piirimestaruuteen ja kakkosjoukkue kuudenneksi.

Kolmetoista pojat pienellä joukkueella mukana kisoissa

Pojista kilpailuihin ilmoittautuivat Vili Rasehorn ja Matthias Wunsch. Vili juoksi 60 metrillä halliennätyksekseen 8.39 ja hävisi tuhannesosille mestaruuden Hyvinkään Toivo Haloselle. Pituudessakin Vili paranteli halliennätystään lukemiin 4,29. Tällä tuloksella kolmas sija. Matthias työnsi kolmen kilon kuulaa 6,47 ja kohenteli ennätystään. Matthiaksen sijoitus kuudes. Piituuskilpailussa Matthias sijoittui seitsemänneksi ennätyksellään 2,43.

Mukana kisassa Kiskon Gimmoista

T13-sarjassa Kaisa Alastalo, Siiri Kantanen, Aada Nummela, Henni Hakonen, Maiju Miikkulainen ja Isabella Lindberg. T11-sarjassa Jenni Vuorinen ja Aada Vähätalo.

Onneksi vain yksi sairastuminen verotti tyttöjen osallistuja määrää. Kisan alussa juostussa sekaviestissä Kiskon kultaa tuoneessa joukkueessa juoksivat Jenni ja Kaisa. Toisessa joukkueessa mukana juoksivat Aada V. ja Maiju.

Juoksu kulki tytöillä hyvin, valitettavasti kuitenkin jalkavaivan seurauksena Aada V. joutui jättämään pituuden myöhemmin väliin. Kuulassa kuitenkin myöhäisillassa huipputuloksella lähes kahden metrin erolla seuraavaan selkeä piirinmestaruus. Aadan työntö 8.50.

Pituus sujui kaikilla oikein mukavasti, ihan ensimmäistä kertaa oli vielä kaksitoista vuotiailla Hennillä, Isabellalla ja Maijulla kisatilanne ilman ponnistusaluetta ja lankulle osuminen toki vähän vei keskittymistä. Maijun hyppy kantoi meidän tytöistämme pisimmälle tuloksella 4.02 sijoitus kuudes.

Jennin pomppu T11-sarjassa kantoi 3,86 jolla neljäs sija tulos oli sama kuin kolmanneksi hypänneellä ja jäi myös hopeasta vain sentin.

Korkeudessa T13 mukana Kaisa, Isabella ja Maiju, jotka kaikki tekivät ennätyksensä. Kaisan pomppu korkeimmalta 135 eikä jäänyt 138 kauaksi. Kaisa tällä tuloksella viides, Maijun tulos 130 ja Isabellan 125.

60 m odotukset Siirin ajan suhteen korkealla ja hyvä aika 9,24 toi hänelle kymmenennen sija T13-sarjassa. Jenni taas neljäs T11-sarjassa ajalla 9,61. Melko vähän kisailleen Aada Nummelan aika myös hienosti alle kymmenen 9,91.

Illan viimeisimmissä lajeissa tuotiin myös toinen gimmojen mitaleista. T13-sarjassa Henni Hakonen 1000 m juoksi kolmanneksi ajalla 4.07,75. Tämä hänelle toisen piirikisamitalin.

P11

Kymppi-yksitoistavuotiaita oli lähtenyt iso porukka mukaan: Johannes Tuominen, Santtu Pöllänen, Onni Nummela, Vili Romppanen, Tobias Wunsch ja Jarkko Naumanen.
Kisat alkoivat 8x200 m viestillä, jossa Kiskolla oli mukana kaksi joukkuetta ja pojista mukana oli Johannes ja Onni. Johannes nappasi tästä mukaansa kultamitalin.

Korkeudessa kaikki pojat olivat mukana ja mitaleja lähti mukaan Johannekselle ja Onnille; Johannekselle hopea 118 cm korkeudella ja Onnille jaettu pronssi 115 cm korkeudella. Jarkko sai oman ennätyksensä 110 cm. 

Seuraavaksi pojat lähtivät 60 m juoksuun koko porukalla. Tästä Johannes nappasi toisen kultamitalin ajalla 9,32. Onni oli viides, Santtu kahdeksas, Vili kymmenes, Jarkko 13. ja Tobias 14.

Santtu ja Vili kävivät myös kuulaa työntämässä ja Vili oli neljäs tuloksella 7, 02 ja Santtu kahdeksas tuloksella 5,03.

Seuraavaksi oli pituushyppy, jossa kaikki olivat hyppäämässä. Kisa pysyi jännittävänä ja pojat paransivat hyppy hypyltä tuloksiaan. Loppulukemiksi tuli Johannes 4.21, Onni 3.42, Santtu 3.16, Tobias 3.09, Vili 3.01, Jarkko 2.94. Ennätyksiä tuli Tobiakselle ja Santulle huikeassa viimeisessä hypyssä. Johannes nappasi kultaa ja Onni pronssia.
Illan viimeinen laji oli 1000 m, johon mukaan lähtivät Tobias, Santtu ja Jarkko. Jarkko teki huikean hienon juoksun ja kevyesti juoksi ajassa 3.54,27, jolla tuli upea kultamitali ja Tobiaksen aika 4.25,18 ja Santulla 4.27,90. Santtu ja Tobias ottivat huikean loppukirin ja sen perusteella seuraavat tonnit menee vielä nopeammin.
Upeita suorituksia pojilla ja hienoa, että ennätyksiä syntyi ja mitaleja ropisi pojille. Tästä on hyvä aloittaa kisakausi. Hyvä kymppi-yksitoista pojat!

Ysitytöt

Ysitytöistä mukana olivat Emmi, Enni, Fanni, Sanni ja Venla. Fanni ja Emmi edustivat ysityttöjä viestijoukkueissa, ja Fannin mitalitili avautuikin heti ensimmäisessä lajissa ykkösjoukkueen voittaessa piirinmestaruuden. Kisat jatkuivat 40 m juoksulla, johon osallistuivat Emmi, Enni, Fanni ja Sanni. Kaikki tytöt tekivät uudet ennätykset ja Emmi oli koko kisan toinen. Pituuteen osallistuivat kaikki tytöt, ja kaikki tekivät jälleen uudet ennätykset. Emmi ja Fanni ylittävät molemmat kolmen metrin rajan ja Emmi oli kisan kolmas ja Fanni viides. Kuulassa mukana olivat Emmi, Sanni ja Venla. Ennätykset paranivat kaikilla roimasti, ja Emmi sai huiman viimeisen kierroksen työntönsä (5,14) ansiosta jälleen pronssia. Viimeiseen lajiin, 1000m juoksuun lähtivät Emmi, Fanni ja Venla. Fanni juoksi hienosti hopealle päivän päätteeksi. Kisat sujuivat todella hienosti kaikilta tytöiltä ja niistä kertyi kaikille paljon uutta kokemusta.

Ysipojat

Helsinkiin junnuhalleihin saapui ysipoikia kaksi Tomas Lehtimäki ja Jasper Pohjoisaho. Molemmat pojat saivat juosta 200 m viestiosuuden. Tämä viesti oli molemmille samalla ensimmäinen ikinä, joten jännitystä oli ilmassa. Jasper sai tästä upeasta viestistä kultamitalin, vau!  Jasper osallistui myös 40 m juoksuun ja pituushyppyyn, jossa tuli rikottua omia ennätyksiä. Sitähän tämä kilpaileminen on, mennään kokeilemaan, rikotaan ennätyksiä ja nautitaan kisatunnelmasta. Toivon, että näemme nämä nuoret miehet jatkossakin meidän mukanamme kilpailemassa.